sunnuntaisia

pääsiäissunnuntaikin on sunnuntai - kovin pysähtynyttä on nähkääs eloni. niskaa ja hartioita särkee, väsyttää ja tekisi mieli hautautua sohvannurkkaan as ifiä tai vastaavaa katsomaan. ei mutta hittolainen, se taitaakin tulla just nyt. olen ihan väärässä paikassa siis(kahvila tentissä).aamulla sain sen verran itseni liikkeelle, että hoidettiin kaisan kanssa ruokakaappiamme verottanut jauhotoukkaongelma. kaisan mielestä kaikki on armin ja tiibetinbuddhalaisten harjoitustemme syytä (jos muistatte ne alituiset omistamiset jauhotoukille). yritin hoitaa tilanteen vahingoittamatta pieniä boddhisattvaystäviäni: siirsin ne hellästi sanomalehdellä biojäteastiaan ja kiikutin ulos jauhopussien ja muiden kanssa. nyt niillä on ainakin mahdollisuus elämään. meidän jauhoilla ja hiutaleilla ne sitäpaitsi pärjää melko pitkään. om mani padme hum. ennen kuin tulin tänne kävin gopalissa pääsiäisluonaalla: kikhernetomaattimunakoisotsydeemit ja pakorat maistuivat taivaallisille. nyt onkin sitten hyvä aloitella paastoa, pikkuhiljaa.eilen anTonilla (yhdellä t:llä) oli todella mukavaa ja leppoisaa. olen yhä vakuuttuneempi siitä, että anton on hyvä tyyppi. asuntokin oli kaunis: paljon värejä, isoja ikkunoita, korkeita huoneita, ja hihhulikamaa. puhuttiin vaikka mistä: dharmasta, päihdeaineiden käytöstä, kuolemasta, ihmissuhteista, musiikista, työnteosta ja jauhotoukista. anton elää yhdessä tyttöystävänsä tiinan kanssa, opiskelee ympäristösuunnittelijaksi (kai..), tekee musiikkia ja soitti muuten aikoinaan cliché-bändissä =). olen vähän ihastunut, mutta löyhän tiinamaisessa mielessä. tahtoo sanoa, että tutustuisin antoniin mielelläni paremminkin - ystävänä. on oikeastaan huojentavaa, kun poika seurustelee, koska silloin siltä yhdeltä mahdollisuudelta on suljettu ovi. minä kun olen niitä "ystävyysihmisiä" (tehkääpä testi netissä selectsmartin sivuilla), enkä millään jaksaisi mitään ihmissuhdekuvioiden sotkuja enää. kai sitä on vain liian vanha sellaiseen. kjähkjäh. toisaalta diggaan kovasti sitä kunderamaista eroottista ystävyyttä, joka on minun ymmärrykseni mukaan ystävyyttä, joka ei sulje pois fyysistä läheisyyttä. mutta se ei onnistu ihan kaikkien kanssa, molempien osapuolten kun pitää olla samoilla linjoilla tiettyjen perusasioiden suhteen. ehkä tämäkin on joku jäänne sieltä hippielämästä, vapaata rakkautta tai jotain. =)unohdin muuten eilen ensimmäistä kertaa iskän syntymäpäivän. miikka muistutti puhelinsoitolla. saatoin toisaalta muistaa sen jotenkin alitajuisesti, koska selitin antonille aika paljon iskästä (enkä minä sitä niin usein tee enää nykyään) ja olin sen lisäksi aamulla pistänyt jalkaan isän vaellussukat. =) spekulaatiota, spekulaatiota. eipä sen nyt niin väliä edes. antonilta lähdettyäni hyppelehdin pizzerian kautta kotiin. ajattelin syödä itselleni ähkyn, jotta paaston aloittaminen tuntuisi sitten hyvältä. onnistui. olin juuri rojahtanut sohvalle tuskanhiki kasvoilla, kun goddess d. soitti ja pyysi luokseen pelaamaan lautapeliä. menin. kyseessä oli lautapeli, josta goddess d. on jauhanut minulle siitä lähtien, kun palasin sri lankasta.. se, jossa on saksankieliset pelisäännöt. myönnettäköön, että peli oli sopivan yksinkertainen ja viihdyttävä, vaikka hävisinkin siinä surkeasti. sain rakennettua vaivaiset pari kaupunkia ja jumalattomat määrät lähes arvotonta tietä. duh.pelaamisen jälkeen goddess d., a ja m joivat olutta ja polttelivat tapansa mukaan bloossia (yritän olla katu-uskottava ja käyttää oikeita sanoja). minä katselin valokuvia ja kirjoitin vieraskirjaan. tässä vaiheessa kaikille alkaa jo olla selvää, etten pahemmin tykkää juoda tai pössytellä. enää ei tarvitse edes sen kummemmin selitellä. joidenkin on tosin välillä hankala uskoa, että menen sekaisin jo muutamista savuista. mutta minkäs teet kun on karmaa kuitattava. noin yleisesti ottaen olen kyllä kannabiksen laillistamisen kannalla. siitä kun seuraisi verotuloja valtiolle ja syrjäytymisen ennaltaehkäisemistä sun muuta. ja sitten voisi ehkä maahantuoda myös reilua luomuhamppua ja edistää sitä kautta hyvinvointia myös kolmannessa maailmassa (ja venäjällä ja mistä sitä nyt sitten tänne tuodaankin).kun kyllähän sitä suomessakin pössytellään jo ihan joka paikassa, oulaisissakin.nojoo, gooddess d.:n luota tieni vei taas kotiin. oltiin kaisan kanssa vähän puhuttu, että mentäisiin telakalle tsekkaamaan hidria space folk, mutta sekin jäi sitten. päätin, että olen saanut tarpeeksi jännitystä yhdelle päivälle ja otin loppuillan iisisti mustikkamehun ja yogi-teen parissa. jaksoin pysytellä valveilla jonnekin kahden tienoille, mutta sitten oli pakko kömpiä nukkumaan viherkasvien katveeseen ja uneksia kauniista asioista. jossain vaiheessa heräsin, kun kaisa palasi baarista. aamulla se paljasti olleensa groovessa. herra armahda.tänään pitäisi nähdä armia ja käydä taas jussilla niitä artikkeleita lukemassa. ulkona sataa räntää.jossain vaiheessa olisi syytä ottaa äidin neuvosta vaari ja venytellä jumitukset veke. tiibetiläiset riitit ja taijitkin on tällä viikolla jääneet vähemmälle - olen keskittynyt lähes yksipuolisesti noiden tunnepuolen lukkojen avaamiseen. tasapaino on kuitenkin kaiken alfa ja omega ja nyt pitääkin taas panostaa fysiikkaan. mens sana in corpore sano.wow, naapuripöydän pimatsu puhalsi juuri täydellisen savurenkaan.ah, alan pikkuhiljaa aktivoitua. syynä voi olla kupillinen kahvia, jonka juuri kippasin kurkustani alas. kohta alan riehua. beware.

rakkautta ilmassa..

okei, minulla on nyt kaksi lukijaa, inka ihanainen ja viisas hörhöilevä äitini. en tiedä, mitä yhdisteitä on tampereen juomaveteen lisätty, mutta jostain syystä olen kovin sentimentaalisella tuulella. eilinen oli vasta alkusoittoa tälle kaikelle. uh, kuinka paljon onkaan tapahtunut.keksin muuten juuri yhden tarkoituksen tälle harrastukselle. pohjustan hieman.. olen jo pitkään (vuosia) pitänyt äitylin ulkona omasta elämästäni, osin tiedostetusti ja osin tiedostamattani. samanaikaisesti olen hyvin herkkä ärsyyntymään ja jopa vihastumaan äitini minua tai elämääni koskevista oletuksista ja kommenteista. taustalla tässä lienevät monet kerrostumat ristiriitaisia tunteita: pelkoa, rakkautta, suojelunhalua, syyllistämistä ja ties mitä. nyt olen kuitenkin siinä pisteessä, että olen valmis tunnustamaan, ettei moisessa ole mitään mieltä. something has to be done. ja livejournal voi osoittautua hyvinkin onnistuneeksi tavaksi avata äiskälle ovia. se, kulkeeko äiti niistä, ei ole minun päätettävissäni. kävi miten kävi, rakastan häntä aina.inka nosti kommentissaan esille mielenkiintoisen teeman: kilpailun. olen minäkin sitä usein miettinyt.. miettinyt, että pakkohan meidän on ollut jotain sellaista kehittää, ihan pakko. emmehän mekään nyt sentään NIIN valaistuneita ja viisaita ole, että välttyisimme kaikilta samsaran ansoilta.=) mutta niin, olisihan sellainen hankala myöntää. kun minäkin olen joka päivä niin kovin kiitollinen inkan olemassaolosta ja siitä, että omassa elämässään on joku, joka on kiinnostunut samoista asioista - dharmasisko, co-hihhuli, superhörhö. mutta sellaisen olen kyllä huomannut, että olen hirmu iloinen, että meilläkin on molemmilla jotain "omia" juttuja: inkalla maalaus ja minulla laulu, esimerkiksi. ehkä se juuri kertoo jonkinlaisesta psyyken pohjamutiin asti tukahdutetusta kilpailuvietistä ja siitä, että ne omat jutut on jonkinlaisia henkireikiä. dunno. mutta jättekiva, että otit inka asian esiin. nyt voidaan sitten yhdessä kyllästymiseen asti havainnoida ja analysoida, silläkin uhalla, että analysis is paralysis. rakastan sua ihan sikana, by the way.niin, tänään piti ottaa iisisti, mutta toisin kävi. nousin kahdeksalta järkkäilemään paikkoja ja lukemaan aamulehteä. kymmenen aikoihin kiidin tullintorin vapaa valintaan, josta poistuin raahaten muun muassa 20 litraa multaa ja 7 saviruukkua. hitto, että ne paino! en muista, että kotimatka olisi koskaan tuntunut yhtä pitkältä (paitsi ehkä toissa syksyn tequila-illan jälkeen, kun yritin huonolla menestyksellä saada humalaisia jalkojani tottelemaan käskyjäni.) jossain gopalin kulmilla tajusin, että tässähän olisi hyvä sauma harjoittaa vähän dharmaa ja niinpä tein siinä sitten pienet soveltavat tonglenit ja rukoilin hetken aikaa silmät kiinni, että voisin ottaa kaikkien olentojen kaikki taakat ja kantamukset kannettavakseni. ja arvatkaas mitä? se toimi. ei sillä väliä, oliko taustalla tehokas itsesuggestio vaiko valaistuneiden apu: loppumatka kului lähes ekstaattisessa tilassa ja hississä meinasin itkeä. kokeilkaapa joskus huviksenne.jep, kotona sitten istutin yrttejä kuin viimeistä päivää ja tulis siihen tulokseen, että alkaa koko homma riistäytyä käsistä. muistuttaa jo lähestulkoon pakkomiellettä, etten sanoisi. ranskan suullisessakin selitin vain opettajalle, kuinka j'ai un petit balcon où je cultive les herbs pour faire la tisane. hohhoijaa. otapa inka mut tarkkailuun jahka palaat nääsvilleen.no, mutta eilisestä piti kertomani. hihhuli-jussin nuorten ilta ja vedenalainen metsä oli niin stereotyyppistä new age-kamaa, että ette usko. aluksi istuttiin ringissä ja pidettiin toisiamme kädestä jussin alustaessa hieman tulevaa. sitten vaivuttiin hiljaisuuteen, "riisuttiin itsemme egon kahleista ja herättiin uuteen rakastavaan tietoisuuteen" ja sitten alettiin pikkuhiljaa toimia tuossa tietoisuudessa. näin jälkeenpäin ajateltuna ihmiset käyttäytyivät kuin autistiset primaarinarsistiset vauvat, mutta hitsit se oli hienoa. se oli niin pirun hienoa. minäkin olen aina kuvitellut olevani sen verran estoinen, etten pysty lähestymään täysin tuntematonta ihmistä ja silittämään hänen kasvojaan tai painamaan päätäni hänen syliinsä. tai tanssimaan tietäni huoneen läpi tai puhumaan puolta tuntia huonekasville. mutta niin vain pystyin ja se kaikki tuli ihan luonnostaan vielä. ehkä minä todella toimin nuo ihanat kolme tuntia "keskuksestani käsin" tai sitten jussi on todella taitava suggestiomestari ja sai kaikissa kymmenessä ihmisessä aikaan jonkinlaisen joukkohypnoosin (tai -psykoosin). ei sen väliä. olennaista on se, että minusta tosiaankin tuntui kuin uisin jonkinlaisessa rakkauden tai myötätunnon meressä. minä rakastin kaikkia ja kaikki rakastivat minua, jokaikisen kosketus oli tervetullut ja kaunis. wow. kelatkaapa sitä. vähän niinkuin olisi pilvessä, mutta ei kuitenkaan.jos olisin tiennyt, mitä illaan ohjelmaan käytännössä sisältyy, olisin minäkin todennäköisesti jäänyt kotiin. onneksi en tiennyt.happeningin jälkeen kiiruhdin kotiin ja yritin selitin kaisalle (ja kaisan kaverille) mitä oli tapahtunut, mutta eihän siitä mitään tullut. juoksin jussin kämpille juomaan teetä ja polttamaan kynttilöitä ja hieman rauhoittumaan. ihmettelin siinä, kuinka vahvat jäljet jussi on itsestään sinne jättänyt, ihan kuin se olisi hengittänyt jossain selkäni takana... kunnes tajusin, että eihän jussi ole siinä selkäni takana, vaan todella todella kaukana ja siinä vaiheessa tulvahti ikävä ylitseni ja minun oli pakko itkeä. se oli hassu pieni kohtaus, joka loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. sen jälkeen oli hyvä olla, rauhallinen ja vakaa ja teekuppini huuhdeltuani kävelin kotiin nukkumaan.seuraavaksi olen menossa uuden ystäväni anttonin luo teelle. toivottavasti pystyn "sisällyttämään itseni" (to contain myself - terkut inkalle =) hänen seurassaan. säikähtää muuten pian, että millaiselle psykopaatille sitä onkaan ovensa avannut. rakkautta ja vedenalaisia metsiä kaikille (tai molemmille =).

kotiläksyjä ja sihteerinhommia

ei käy hihhulin aika pitkäksi. eilen tiibetinbuddhalaisessa harjoituksessa minulla oli joulu: sain cd-romppuja, tekstejä, buddhien ja lamojen kuvia, mandaloita, maagista lamalääkettä, kirjan lainaan (antton katsoi, että minun olisi syytä tutustua siihen mitä pikimmiten), rutkasti kokemusta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. ihmeellistä on elämä, kertakaikkiaan! harjoitus sinällään oli rankka. reilu tunti resitoimista tiibetin kielellä ja vaihtuvalla nuotilla oli sikäli kuluttavaa, että kerta oli minulle ensimmäinen (tässä elämässä) ja siksi piti käyttää kaikki voimavarani, etten olisi pudonnut kärryiltä. noh, olinpahan ainakin läsnäläsnäläsnä. armi, antton ja lennu ovat mitä ihanimpia ihmisiä. avoimia, säteileviä, rakastavia, viisaita.. tunnen tosiaankin olevani tervetullut heidän joukkoonsa. om mani padme hum. armilla lienee kaiken lisäksi erikoislaatuinen suhde jauhotoukkiin, kun kaikki harjoitukset omistetaan aina erityisesti niille. =) mutta niin, boddhisattvojahan on kaikkialla ja silleen. tänään illalla menen todennäköisesti hihhuli-jussin nuorten iltaan. ollaan vedenalaisessa metsässä, rakastetaan jumalaa itsessämme ja toisissamme ja jotain muuta yhtä ihanan hihhulia. jussi on myöskin kovin erikoislaatuinen ihminen - niin täynnä inspiroivaa lämpöä ja rakkautta, niin idealisti ja optimisti, että minäkin vaikutan hänen rinnallaan kyynikolta. ja se on paljon se. =)suhtautumiseni uskonnollisuuteen on sikäli ekumeeninen, että olen etsinyt ja löytänyt yhteistä ydintä monista eri maailmanuskonnoista. tässä vaiheessa opiskeluani olen vakuuttunut siitä, että uskontojen moninaisuus on positiivinen asia siinä mielessä, että ihmiset eri elämäntilanteissa ja kehitysvaiheissa kaipaavat erilaisia lähestymistapoja ikuisiin kysymyksiin. uskontojen salattu ydin on sama - se, josta ei voida puhua. se, mitä tämän ytimen ympärille on kasattu, on symboliikkaa. henkinen tieto ei taivu järjen käsitettäväksi sellaisenaan, avuksi tarvitaan symboleita. tarvitaan mielikuvia ja suuria kertomuksia, joissa varsinaiset opetukset elävät implisiittisinä. kieli on pakostakin vajavainen, merkitykset ovat aina suuressa muutoksen tilassa enkä usko, että kukaan voi löytää vapautusta pelkistä sanoista. lisäksi tarvitaan kykyä kokea sanojen mukanaan kantama voima, muodossa tai toisessa. rakkaus on korkein totuus, myötätunto sen ilmentymä.minä uskon integraatioon. en usko, että oivaltaminen on todellista, ennen kuin sen vaikutukset ulottuvat arkipäivään. kuka tahansa meistä voi väittää ymmärtävänsä maailmankaikkeuden luonnetta tai rakastavansa kaikkea elämää, mutta kuinka moni meistä todella pysähtyy auttamaan apua tarvitsevia? joka päivä me tapaamme niitä jotka tarvitsevat apua: lapsia, vanhuksia, alkoholisteja, sairaita, masentuneita.. ja me (minä mukaanluettuna) kuljemme ohi ja katsomme poispäin. sosiaalipsykologiset kenttä- ja laboratoriokokeet todistavat, etteivät ihmiset tosiaankaan ole epäitsekkäitä. me emme auta, koska a) pelkäämme nöyryytystä, b) pelkäämme jotenkin "likautuvamme" tai "tahrautuvamme" c) vetoamme (mielestäni virheellisesti) jumalan tahtoon tai karman lakiin ja fatalistiseen käsitykseen oikeudenmukaisuudessa ja sanomme, että "hän varmastikin teki jotain ansaitakseen tuon". en halua saarnata, vaikka kuulostankin varmasti siltä. viime kädessä olen sitä mieltä, että ihmiset ovat yksinkertaisesti kadottaneet kosketuksensa siihen, mikä on todellista. maailmassa, jossa kaikki on suhteellista, erehdymme helposti kuvittelemaan, että tämä suhteellisuus ulottuu myös metafysiikkaan. kuvittelemme, että jumala on suhteellinen ja että rakkaus on suhteellinen. minun käsitykseni mukaan todellisessa rakkaudessa (= jumalassa) ei kuitenkaan ole mitään suhteellista, koska se ulottuu kaikkialle ja koskettaa kaikkia. rakkaus on ykseyden tiedostamista korkeimmalla tasolla. rakkaus kuuluu viisauden, ei suhteellisen tiedon piiriin. voin puhua vain länsimaisesta kulttuurista, koska siitä minulla on todellista kokemusta ja väitänkin, että me täällä kärsimme todella pahanlaatuisesta näköharhasta. buddhalaista terminologiaa käyttääkseni olemme pahemman kerran sekoittaneet rakkauden (negatiiviseen) kiintymykseen, myötätunnon sääliin, myötäelävän ilon ihailuun ja tyyneyden välinpitämättömyyteen. ei ihme, että suurten uskontojenkin sanoma ymmärretään usein väärin. homage to the gurus, yidams and dakinis, with great love may the lead us on the path!sitten hieman arkisempiin asioihin. rakas kaunis jussi-sangye pisti minut taas töihin. jussilla on viisumiongelmia nepalissa ja se hakeekin nyt journalistiviisumia, johon vaaditaan kopioita artkkeleista ja opiskelutodistuksista (minun hommani). journalistiviisumilla sangye kiertäisi säännön, jonka mukaan nepalissa saa oleskella korkeintaan viisi kuukautta vuodesta ja voisi toteuttaa kutsumustaan dharman opskelijana ja arvokkaan työn tekijänä. autan mielelläni. ihan uskomatonta muuten, että jussi on todella tulossa suomeen. miten minä rakastankaan sitä ihmistä. rakastan ja arvostan ja kunnioitan. blessed be.istuskelen klubilla koneen ääressä, kun attilan mikroluokka oli kiinni. aamulla nostalgisoin ben-hurin parissa ja pesin pyykkiä. kohta pitäisi kiiruhtaa jussin kukkia hoivaamaan ja sitten kotiin ennen hihhulimeininkejä. huomenna ajattelin ottaa hieman iisimmin, lepäillä ja lueskella vaikka.hyvää pääsiäistä vaan.

ohhoh.

minä olen erään tiibetiläisen mielipidevangin kaima. pistin uuden dharmanimeni hakusanaksi ja huomasin, että meitä konchokkeja on useampiakin.

hei inka?

tulin siihen tulokseen, että noloimmatkin tempaukset on aina jaettava jonkun kanssa. minulla tämä joku on yleensä superbestikseni ja sielunsisareni inka (anna anteeksi..). inka on siis tällä hetkellä ainoa, joka tietää supersalaisesta livejournalistani. siispä toivotan hänet tervetulleeksi etuoikeutetulle matkalle psyykeni syövereihin.nojoo, aion silti kirjoittaa IKÄÄN KUIN minulla olisi lukijoita. tämä on koe. kerrottakoon tässä vaiheessa, että opiskelen (nimellisesti) erästä yhteiskuntatiedettä, jossa tällainen lähetysmistapa tutkittavaan ilmiöön koettaisiin hyvinkin onnistuneeksi. eli ehkä minä en olekaan se, jota katsotaan, vaan SINÄ! vainoharhaiset vaviskoon.olin eilen baarissa. jos tuntisitte minut, tietäisitte, että se on uutinen sinänsä. itse asiassa se ei ollut edes baari, vaan klubi. sanooko promo mitään? jos ei sano, voitte taputtaa itseänne olalle, sillä tässä tapauksessa pätee sanonta "ignorance is bliss". aion silti sivistää teitä kertomalla, että promo on klubi, jossa perseenkeikutus kohtaa raavaan rockmaailman - ainakin periaatteessa. discopalloimperiumin takapihalle on ilmeisesti jo jonkin aikaa houkuteltu raskasmielisempää väkeä keskiviikkoisilla bändi-illoilla. bändiä minäkin olin siellä katsomassa. (seliselitöpseli.)valitettavasti kunnon hihhuleiden nukkumaanmenoaika on siinä yhdentoista kieppeillä ja allekirjoittanutkin koki paikoin olevansa läsnä ihan väärissä ulottuvuuksissa. unitottumuksiltani olen päivänsäde, menninkäiselämä jäi taakse jo vuoden päivät sitten. olen tottunut heräämään auringonnousuun ja nukahtamaan kun on pimeää. yleensä nukun levollisesti kuin lapsi. viime viikonloppuna helsingissä nukahtamistani vaikeuttivat kuitenkin kannelmäen ostarin valot ikkunan takana. niin, ja tuhiseva olento lakanalla vieressäni. siitä on kauan kun olen nukkunut toisen ihmisen kanssa. jotenkin kuvittelin, että viiden viikon tehokuuri sri lankassa olisi poistanut ongelmani. eipä ollut. ei minulla ole mitään läheisyyttä vastaan, päinvastoin. tuntuu hyvältä silloin tällöin käpertyä toista vasten, halata ja suudellakin ehkä. toisen ihmisen hengitys iholla on yksi ihanimpia fyysisiä tuntemuksia ja toisen vartalosta huokuva lämpö, etenkin jos itsellä on kylmä=). mutta nukkua en silti tahdo toisessa kiinni. herään aina pieninpäänkin liikahdukseen, herään jos toinen hengittää raskaasti, herään omiin epämääräisiin uniini, herään vieraaseen tuoksuun.. joskus aamuyöllä herään lopullisesti ja sen jälkeen vain odotan aamua. kun viime sunnuntaina heräsin kolmannen yhdessä nukutun(?) yön jälkeen ja nousin sängyssä, meinasin kompastua jalkoihini. minua pyörrytti ja oli pakko tukea itseään seiniin matkalla kylppäriin. oikeastaan vasta siinä vaiheessa tajusin miten väsynyt olin. tässä vaiheessa vakiintunut seurustelu ja yhdessänukkuminen koituisi minulle varmaankin kuolemaksi. luojan kiitos olen sinkku.yleisesti ottaen viihdyin helsingissä paremmin kuin hyvin. aurinkoiset kevätpäivät, uudet ja vanhat tuttavuudet, lama tulku dakpa rinpoche ja hänen opetuksensa tekivät noista neljästä päivästä ikimuistoisia. "otin turvautumisen" (to take refuge) ja minusta tuli ns. oikea buddhalainen, konchok t. dharmanimeltäni. tulku dakpa oli inspiroiva ja sympaattinen ilmestys ja minä ihastuin häneen välittömästi. viikonlopun aikana ajatukset ritriitistä ja opintomatkasta pohjois-intiaan, nepaliin tai jopa tiibetiin nousivat taas voimakkaina mieleen ja minun oli jälleen kerran todettava, ettei minua suomessa pidättele mikään.. omaa saamattomuuttani ja laiskuuttani lukuunottamatta. toisaalta en myöskään tahtoisi säntäillä päättömästi kasvun perässä, vaan aidosti seurata sydäntäni. what to do?mutta, mutta.. dilemmoistani (aaah, mikä sana!) huolimatta en aio stressata. tiibetissä ollaan viisaita ja tiedetään, ettei huolehtimisesta ole ikinä hyötyä, sillä.. - jos kyseessä on asia, jolle on löydettävissä ratkaisu, huolehtiminen on turhaa ja - jos kyseessä on asia, jolle ei voida löytää ratkaisua, ei huolehtiminen sitä muuta.näihin sanoihin on hyvä päättää.

avasin tänään ovista yhden.

haluan ajatella jokaista ihmistä wujina. wuji on taijikäsitteistöä ja viittaa taijia (polariteetteja, yiniä ja yangia) edeltävään tilaan: ykseyteen, rajattomien mahdollisuuksien mereen, astiaan joka on samalla kertaa sekä täysi että tyhjä. wujita symbolisoi tyhjä ympyrä - ikuinen ja täydellinen. se on ilman alkua ja loppua, ilman aikaa ja tilaa, ilman mitään. haluan ajatella, että jokainen meistä olisi tuollainen tyhjä ympyrä. että meissä jokaisessa asuisi ääretön potentia, josta nousee erilaisia muotoja. mutta että se, mikä nousee, ei kerro siitä mitä on. öh, pahoittelen epäselkeyttä. tämä olisi mitä luultavammin malliesimerkki wittgensteinin "turhasta metafysiikasta". mutta minä en ole sitä mieltä, että asioita, joista ei voi puhua, tulisi vaieta. minä olen sitä mieltä, että asioiden vierestä puhuminen voi joskus tuoda paljonkin hyvää tullessaan. kunhan ei vain erehdy kuvittelemaan, että puhuu silloin todellisista asioista. olemustietoa ei kai kuitenkaan voida kääntää ihmisten kielelle, valitettavasti. kummallista muuten, miten puheeni on sekava yhdistelmä länsimaista filosofiaa ja hihhulitietoutta. painoin paitaani taannoin tekstin "kävelevä paradoksi", enkä silloin edes ymmärtänyt miten paikkaansapitävä se oli =) en ole aikoihin pitänyt päiväkirjaa ja joskus viime syksynä poltin kaikki edellisetkin. oli pimeää, oli rauhallista ja takassa roihusivat iloisesti teinivuosieni angstiset tuotokset. minua huvitti, mutta samalla olin oudon haikeana. hieman aiemmin olin tajunnut, ettei menneisyyteni enää voisi opettaa minulle paljoakaan. I had made my peace with it, oli aika nousta ja jatkaa, lyödä päätänsä seinään toisaalla. en siis missään mielessä yritä väittää, ettäkö teinivuosien neuroottisuus olisi muka jäänyt taakse.. ehei, se on vain hieman muuttanut muotoaan. siitä on tullut peitellympää, hienostuneempaa, mutta neuroottisuutta all the same.nyt minusta tuntuu, etten enää osaa.. olen tottunut kirjoittamaan toiselle ihmiselle, tuntemalleni ihmiselle. nyt minua on vastassa pelkkä tyhjyys. tai kasvottomia, kyberavaruuden koloihin piiloutuvia olioita, niitä joita en tunne enkä tule tuntemaan.ainiin, en pidä tietokoneista. sen sijaan pidän tuulesta kasvoillani, pidän auringosta, pidän puista ja vedestä ja maasta. pidän äänensävyistä, kasvojenilmeistä, kosketuksista ja tuoksuista. se on sinänsä hassua, että elämän- ja maailmankatsomukseni on lyhyesti määriteltynä itämainen. jotenkin hataran intuitiivisesti tiedostan fyysisen maailman harhaksi ja yritänkin siksi nähdä sen taakse, myös puiden ja auringon ja tuulen taakse. mutta silti, niin.. olen hippi. tänäänkin on ollut niin kaunista. kevät käy päälle ja on pakko hymyillä vieläkin leveämmin kuin tavallisesti. on pakko hyppelehtiä kaduilla ja istuttaa yrttejä ja syödä jäätelöä ja aloittaa uusia projekteja kuten nettipäiväkirjoja. venäjän tunnilla yritin kovasti ylipuhua opettajasetää pitämään tunnin ulkosalla (käytännön harjoituksia out in the open, tiedättehän..). en onnistunut, mutta eipä sekään iloani pilannut. hetkeä myöhemmin istuin tampereen parhaassa ravintolassa, café gopalissa nauttimassa jumalaisia kasvispöperöitä. nyt olen täällä, yliopiston mikroluokassa..ja miksi? ulkona paistaa vielä aurinko.. huh. lähdenkin saman tien.jos joku tätä joskus lukee, tahdon minä hänelle sanoa MINÄ RAKASTAN SINUA.koska minä rakastan.