ohhoh.

minä olen erään tiibetiläisen mielipidevangin kaima. pistin uuden dharmanimeni hakusanaksi ja huomasin, että meitä konchokkeja on useampiakin.

hei inka?

tulin siihen tulokseen, että noloimmatkin tempaukset on aina jaettava jonkun kanssa. minulla tämä joku on yleensä superbestikseni ja sielunsisareni inka (anna anteeksi..). inka on siis tällä hetkellä ainoa, joka tietää supersalaisesta livejournalistani. siispä toivotan hänet tervetulleeksi etuoikeutetulle matkalle psyykeni syövereihin.nojoo, aion silti kirjoittaa IKÄÄN KUIN minulla olisi lukijoita. tämä on koe. kerrottakoon tässä vaiheessa, että opiskelen (nimellisesti) erästä yhteiskuntatiedettä, jossa tällainen lähetysmistapa tutkittavaan ilmiöön koettaisiin hyvinkin onnistuneeksi. eli ehkä minä en olekaan se, jota katsotaan, vaan SINÄ! vainoharhaiset vaviskoon.olin eilen baarissa. jos tuntisitte minut, tietäisitte, että se on uutinen sinänsä. itse asiassa se ei ollut edes baari, vaan klubi. sanooko promo mitään? jos ei sano, voitte taputtaa itseänne olalle, sillä tässä tapauksessa pätee sanonta "ignorance is bliss". aion silti sivistää teitä kertomalla, että promo on klubi, jossa perseenkeikutus kohtaa raavaan rockmaailman - ainakin periaatteessa. discopalloimperiumin takapihalle on ilmeisesti jo jonkin aikaa houkuteltu raskasmielisempää väkeä keskiviikkoisilla bändi-illoilla. bändiä minäkin olin siellä katsomassa. (seliselitöpseli.)valitettavasti kunnon hihhuleiden nukkumaanmenoaika on siinä yhdentoista kieppeillä ja allekirjoittanutkin koki paikoin olevansa läsnä ihan väärissä ulottuvuuksissa. unitottumuksiltani olen päivänsäde, menninkäiselämä jäi taakse jo vuoden päivät sitten. olen tottunut heräämään auringonnousuun ja nukahtamaan kun on pimeää. yleensä nukun levollisesti kuin lapsi. viime viikonloppuna helsingissä nukahtamistani vaikeuttivat kuitenkin kannelmäen ostarin valot ikkunan takana. niin, ja tuhiseva olento lakanalla vieressäni. siitä on kauan kun olen nukkunut toisen ihmisen kanssa. jotenkin kuvittelin, että viiden viikon tehokuuri sri lankassa olisi poistanut ongelmani. eipä ollut. ei minulla ole mitään läheisyyttä vastaan, päinvastoin. tuntuu hyvältä silloin tällöin käpertyä toista vasten, halata ja suudellakin ehkä. toisen ihmisen hengitys iholla on yksi ihanimpia fyysisiä tuntemuksia ja toisen vartalosta huokuva lämpö, etenkin jos itsellä on kylmä=). mutta nukkua en silti tahdo toisessa kiinni. herään aina pieninpäänkin liikahdukseen, herään jos toinen hengittää raskaasti, herään omiin epämääräisiin uniini, herään vieraaseen tuoksuun.. joskus aamuyöllä herään lopullisesti ja sen jälkeen vain odotan aamua. kun viime sunnuntaina heräsin kolmannen yhdessä nukutun(?) yön jälkeen ja nousin sängyssä, meinasin kompastua jalkoihini. minua pyörrytti ja oli pakko tukea itseään seiniin matkalla kylppäriin. oikeastaan vasta siinä vaiheessa tajusin miten väsynyt olin. tässä vaiheessa vakiintunut seurustelu ja yhdessänukkuminen koituisi minulle varmaankin kuolemaksi. luojan kiitos olen sinkku.yleisesti ottaen viihdyin helsingissä paremmin kuin hyvin. aurinkoiset kevätpäivät, uudet ja vanhat tuttavuudet, lama tulku dakpa rinpoche ja hänen opetuksensa tekivät noista neljästä päivästä ikimuistoisia. "otin turvautumisen" (to take refuge) ja minusta tuli ns. oikea buddhalainen, konchok t. dharmanimeltäni. tulku dakpa oli inspiroiva ja sympaattinen ilmestys ja minä ihastuin häneen välittömästi. viikonlopun aikana ajatukset ritriitistä ja opintomatkasta pohjois-intiaan, nepaliin tai jopa tiibetiin nousivat taas voimakkaina mieleen ja minun oli jälleen kerran todettava, ettei minua suomessa pidättele mikään.. omaa saamattomuuttani ja laiskuuttani lukuunottamatta. toisaalta en myöskään tahtoisi säntäillä päättömästi kasvun perässä, vaan aidosti seurata sydäntäni. what to do?mutta, mutta.. dilemmoistani (aaah, mikä sana!) huolimatta en aio stressata. tiibetissä ollaan viisaita ja tiedetään, ettei huolehtimisesta ole ikinä hyötyä, sillä.. - jos kyseessä on asia, jolle on löydettävissä ratkaisu, huolehtiminen on turhaa ja - jos kyseessä on asia, jolle ei voida löytää ratkaisua, ei huolehtiminen sitä muuta.näihin sanoihin on hyvä päättää.

avasin tänään ovista yhden.

haluan ajatella jokaista ihmistä wujina. wuji on taijikäsitteistöä ja viittaa taijia (polariteetteja, yiniä ja yangia) edeltävään tilaan: ykseyteen, rajattomien mahdollisuuksien mereen, astiaan joka on samalla kertaa sekä täysi että tyhjä. wujita symbolisoi tyhjä ympyrä - ikuinen ja täydellinen. se on ilman alkua ja loppua, ilman aikaa ja tilaa, ilman mitään. haluan ajatella, että jokainen meistä olisi tuollainen tyhjä ympyrä. että meissä jokaisessa asuisi ääretön potentia, josta nousee erilaisia muotoja. mutta että se, mikä nousee, ei kerro siitä mitä on. öh, pahoittelen epäselkeyttä. tämä olisi mitä luultavammin malliesimerkki wittgensteinin "turhasta metafysiikasta". mutta minä en ole sitä mieltä, että asioita, joista ei voi puhua, tulisi vaieta. minä olen sitä mieltä, että asioiden vierestä puhuminen voi joskus tuoda paljonkin hyvää tullessaan. kunhan ei vain erehdy kuvittelemaan, että puhuu silloin todellisista asioista. olemustietoa ei kai kuitenkaan voida kääntää ihmisten kielelle, valitettavasti. kummallista muuten, miten puheeni on sekava yhdistelmä länsimaista filosofiaa ja hihhulitietoutta. painoin paitaani taannoin tekstin "kävelevä paradoksi", enkä silloin edes ymmärtänyt miten paikkaansapitävä se oli =) en ole aikoihin pitänyt päiväkirjaa ja joskus viime syksynä poltin kaikki edellisetkin. oli pimeää, oli rauhallista ja takassa roihusivat iloisesti teinivuosieni angstiset tuotokset. minua huvitti, mutta samalla olin oudon haikeana. hieman aiemmin olin tajunnut, ettei menneisyyteni enää voisi opettaa minulle paljoakaan. I had made my peace with it, oli aika nousta ja jatkaa, lyödä päätänsä seinään toisaalla. en siis missään mielessä yritä väittää, ettäkö teinivuosien neuroottisuus olisi muka jäänyt taakse.. ehei, se on vain hieman muuttanut muotoaan. siitä on tullut peitellympää, hienostuneempaa, mutta neuroottisuutta all the same.nyt minusta tuntuu, etten enää osaa.. olen tottunut kirjoittamaan toiselle ihmiselle, tuntemalleni ihmiselle. nyt minua on vastassa pelkkä tyhjyys. tai kasvottomia, kyberavaruuden koloihin piiloutuvia olioita, niitä joita en tunne enkä tule tuntemaan.ainiin, en pidä tietokoneista. sen sijaan pidän tuulesta kasvoillani, pidän auringosta, pidän puista ja vedestä ja maasta. pidän äänensävyistä, kasvojenilmeistä, kosketuksista ja tuoksuista. se on sinänsä hassua, että elämän- ja maailmankatsomukseni on lyhyesti määriteltynä itämainen. jotenkin hataran intuitiivisesti tiedostan fyysisen maailman harhaksi ja yritänkin siksi nähdä sen taakse, myös puiden ja auringon ja tuulen taakse. mutta silti, niin.. olen hippi. tänäänkin on ollut niin kaunista. kevät käy päälle ja on pakko hymyillä vieläkin leveämmin kuin tavallisesti. on pakko hyppelehtiä kaduilla ja istuttaa yrttejä ja syödä jäätelöä ja aloittaa uusia projekteja kuten nettipäiväkirjoja. venäjän tunnilla yritin kovasti ylipuhua opettajasetää pitämään tunnin ulkosalla (käytännön harjoituksia out in the open, tiedättehän..). en onnistunut, mutta eipä sekään iloani pilannut. hetkeä myöhemmin istuin tampereen parhaassa ravintolassa, café gopalissa nauttimassa jumalaisia kasvispöperöitä. nyt olen täällä, yliopiston mikroluokassa..ja miksi? ulkona paistaa vielä aurinko.. huh. lähdenkin saman tien.jos joku tätä joskus lukee, tahdon minä hänelle sanoa MINÄ RAKASTAN SINUA.koska minä rakastan.