rakkautta ilmassa..

okei, minulla on nyt kaksi lukijaa, inka ihanainen ja viisas hörhöilevä äitini. en tiedä, mitä yhdisteitä on tampereen juomaveteen lisätty, mutta jostain syystä olen kovin sentimentaalisella tuulella. eilinen oli vasta alkusoittoa tälle kaikelle. uh, kuinka paljon onkaan tapahtunut.keksin muuten juuri yhden tarkoituksen tälle harrastukselle. pohjustan hieman.. olen jo pitkään (vuosia) pitänyt äitylin ulkona omasta elämästäni, osin tiedostetusti ja osin tiedostamattani. samanaikaisesti olen hyvin herkkä ärsyyntymään ja jopa vihastumaan äitini minua tai elämääni koskevista oletuksista ja kommenteista. taustalla tässä lienevät monet kerrostumat ristiriitaisia tunteita: pelkoa, rakkautta, suojelunhalua, syyllistämistä ja ties mitä. nyt olen kuitenkin siinä pisteessä, että olen valmis tunnustamaan, ettei moisessa ole mitään mieltä. something has to be done. ja livejournal voi osoittautua hyvinkin onnistuneeksi tavaksi avata äiskälle ovia. se, kulkeeko äiti niistä, ei ole minun päätettävissäni. kävi miten kävi, rakastan häntä aina.inka nosti kommentissaan esille mielenkiintoisen teeman: kilpailun. olen minäkin sitä usein miettinyt.. miettinyt, että pakkohan meidän on ollut jotain sellaista kehittää, ihan pakko. emmehän mekään nyt sentään NIIN valaistuneita ja viisaita ole, että välttyisimme kaikilta samsaran ansoilta.=) mutta niin, olisihan sellainen hankala myöntää. kun minäkin olen joka päivä niin kovin kiitollinen inkan olemassaolosta ja siitä, että omassa elämässään on joku, joka on kiinnostunut samoista asioista - dharmasisko, co-hihhuli, superhörhö. mutta sellaisen olen kyllä huomannut, että olen hirmu iloinen, että meilläkin on molemmilla jotain "omia" juttuja: inkalla maalaus ja minulla laulu, esimerkiksi. ehkä se juuri kertoo jonkinlaisesta psyyken pohjamutiin asti tukahdutetusta kilpailuvietistä ja siitä, että ne omat jutut on jonkinlaisia henkireikiä. dunno. mutta jättekiva, että otit inka asian esiin. nyt voidaan sitten yhdessä kyllästymiseen asti havainnoida ja analysoida, silläkin uhalla, että analysis is paralysis. rakastan sua ihan sikana, by the way.niin, tänään piti ottaa iisisti, mutta toisin kävi. nousin kahdeksalta järkkäilemään paikkoja ja lukemaan aamulehteä. kymmenen aikoihin kiidin tullintorin vapaa valintaan, josta poistuin raahaten muun muassa 20 litraa multaa ja 7 saviruukkua. hitto, että ne paino! en muista, että kotimatka olisi koskaan tuntunut yhtä pitkältä (paitsi ehkä toissa syksyn tequila-illan jälkeen, kun yritin huonolla menestyksellä saada humalaisia jalkojani tottelemaan käskyjäni.) jossain gopalin kulmilla tajusin, että tässähän olisi hyvä sauma harjoittaa vähän dharmaa ja niinpä tein siinä sitten pienet soveltavat tonglenit ja rukoilin hetken aikaa silmät kiinni, että voisin ottaa kaikkien olentojen kaikki taakat ja kantamukset kannettavakseni. ja arvatkaas mitä? se toimi. ei sillä väliä, oliko taustalla tehokas itsesuggestio vaiko valaistuneiden apu: loppumatka kului lähes ekstaattisessa tilassa ja hississä meinasin itkeä. kokeilkaapa joskus huviksenne.jep, kotona sitten istutin yrttejä kuin viimeistä päivää ja tulis siihen tulokseen, että alkaa koko homma riistäytyä käsistä. muistuttaa jo lähestulkoon pakkomiellettä, etten sanoisi. ranskan suullisessakin selitin vain opettajalle, kuinka j'ai un petit balcon où je cultive les herbs pour faire la tisane. hohhoijaa. otapa inka mut tarkkailuun jahka palaat nääsvilleen.no, mutta eilisestä piti kertomani. hihhuli-jussin nuorten ilta ja vedenalainen metsä oli niin stereotyyppistä new age-kamaa, että ette usko. aluksi istuttiin ringissä ja pidettiin toisiamme kädestä jussin alustaessa hieman tulevaa. sitten vaivuttiin hiljaisuuteen, "riisuttiin itsemme egon kahleista ja herättiin uuteen rakastavaan tietoisuuteen" ja sitten alettiin pikkuhiljaa toimia tuossa tietoisuudessa. näin jälkeenpäin ajateltuna ihmiset käyttäytyivät kuin autistiset primaarinarsistiset vauvat, mutta hitsit se oli hienoa. se oli niin pirun hienoa. minäkin olen aina kuvitellut olevani sen verran estoinen, etten pysty lähestymään täysin tuntematonta ihmistä ja silittämään hänen kasvojaan tai painamaan päätäni hänen syliinsä. tai tanssimaan tietäni huoneen läpi tai puhumaan puolta tuntia huonekasville. mutta niin vain pystyin ja se kaikki tuli ihan luonnostaan vielä. ehkä minä todella toimin nuo ihanat kolme tuntia "keskuksestani käsin" tai sitten jussi on todella taitava suggestiomestari ja sai kaikissa kymmenessä ihmisessä aikaan jonkinlaisen joukkohypnoosin (tai -psykoosin). ei sen väliä. olennaista on se, että minusta tosiaankin tuntui kuin uisin jonkinlaisessa rakkauden tai myötätunnon meressä. minä rakastin kaikkia ja kaikki rakastivat minua, jokaikisen kosketus oli tervetullut ja kaunis. wow. kelatkaapa sitä. vähän niinkuin olisi pilvessä, mutta ei kuitenkaan.jos olisin tiennyt, mitä illaan ohjelmaan käytännössä sisältyy, olisin minäkin todennäköisesti jäänyt kotiin. onneksi en tiennyt.happeningin jälkeen kiiruhdin kotiin ja yritin selitin kaisalle (ja kaisan kaverille) mitä oli tapahtunut, mutta eihän siitä mitään tullut. juoksin jussin kämpille juomaan teetä ja polttamaan kynttilöitä ja hieman rauhoittumaan. ihmettelin siinä, kuinka vahvat jäljet jussi on itsestään sinne jättänyt, ihan kuin se olisi hengittänyt jossain selkäni takana... kunnes tajusin, että eihän jussi ole siinä selkäni takana, vaan todella todella kaukana ja siinä vaiheessa tulvahti ikävä ylitseni ja minun oli pakko itkeä. se oli hassu pieni kohtaus, joka loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. sen jälkeen oli hyvä olla, rauhallinen ja vakaa ja teekuppini huuhdeltuani kävelin kotiin nukkumaan.seuraavaksi olen menossa uuden ystäväni anttonin luo teelle. toivottavasti pystyn "sisällyttämään itseni" (to contain myself - terkut inkalle =) hänen seurassaan. säikähtää muuten pian, että millaiselle psykopaatille sitä onkaan ovensa avannut. rakkautta ja vedenalaisia metsiä kaikille (tai molemmille =).